Luonnonyrttien maailmaan

20.03.2026

Lumen alta esiin tullut vihreä on ihmeellisellä tavalla taianomaisen syvän vihreä. Osa kasveista ja sammalet ovat lumen ja jään alla täynnä elinvoimaa ja energiaa.


Samassa tahdissa lumien sulamisen kanssa mieleen muistuu viime kesän projektit ja luonnon omat kasvit, luonnonyrtit. Omien projektien ja mahdollisten kasvatusten suunnittelun rinnalla näiden luonnonyrttien nouseminen maasta omassa järjestyksessään on aina yhtä mielenkiintoista seurattavaa.

Ensimmäisiä kerättäviä yrttejä ilmestyy jo huhti-toukokuussa: voikukan tasalaitaiset tuoreet lehdet sekä poimulehti, jonka pienet lehdet ovat ensin supussa avautuen myöhemmin kauniiksi mekkomaiseksi lehdeksi.

Syötäväksi sopivien kasvien tunnistaminen on tietysti ensimmäinen vaihe, jos asia alkaa enemmän kiinnostamaan. Kannattaa aloittaa itselle kaikista tutuimmista kasveista, kuten voikukasta, nokkosesta tai koivunlehdistä. Keruujärjestyksellä on oma merkityksensä; lehdet kerätään ennen kasvin kukkimista, kukat niiden auettua ja juuret taas keväällä tai sykyllä.

Kaikilla kasveilla on omanlaisensa vaikutukset, ja myös omat käyttörajoitteensa. Niihin kannattaakin tutustua ensin. Ja aloittaa pienillä määrillä. Keruupaikkojen rajoitukset kannattaa myös tutkia, ja muistaa, että esimerkiksi vesisateella tai heti sen jälkeen ei kannata kerätä.

Myös kuunvaiheiden ymmärtäminen tarjoaa tähänkin lisäapunsa; kasvien maanpääliset osat kerätään kasvavan kuun aikaan, joissa kasvien vaikuttavat aineet ovat tällöin aktiivisina, ja siten tarjoavat tehonsa ja apunsa paremmin.

*

Luonto on täynnä tutkittavaa, ja se tarjoaa loputtomasti erilaisia muotojaan syötäväksi, juomien aineksiksi ja erilaisiksi rohdoiksi.

Ja tietoa on myös onneksi tarjolla niin paljon kun vaan osaa etsiä. Erilaisille luonnonyrttikursseillekin kannattaa mennä, niistä saa usein enemmän kuin mitä edes osaa odottaa.

Parasta luonnonyrteissä on se, että ne tarjoavat täydellisessä tasapainoisessa koostumuksessa kaiken eli oikeassa suhteessa kaikkia vaikuttavia aineita, luonnonenergiaa unohtamatta. Miten nerokasta taas onkin; luonto huolehtii kasvatuksen, ne ilmestyvät juuri oikeaan aikaan esille antaen juuri sitä mitä tarvitsemme. Itse täytyy vain kerätä ja huolehtia asianmukainen jatkokäsittely, mikäli yrttejä tahtoo käyttää myös myöhemmin. Jatkokäsittelyohjeisiin ja -vaihtoehtoihin kannattaakin tutustua, etteivät keruut mene hukkaan pilaatuneiden kasvien muodossa.

Alkukevät on hyvää aikaa tutkia ja tehdä suunnitelmia. Paras tapa oppia luetun tiedon lisäksi on tietysti käytännön kokemus ja erityisesti kokemus siitä, kun vaikka paljain jaloin kerää kasveja saaden myös maan ihmeelliset energiat osakseen.


Vinkkejä keräämiseen:

- voikukka, poimulehti, koivunlehdet, siankärsämö, vadelmanlehti, kuusenkerkkä

- tuoreena heti käytettäväksi, kuivattavaksi, pakastettavaksi, uuteeksi, fermentoitavaksi